— Varmuuden vuoksi sidoin hänet eilen, pantuani sitä ennen tikarini hänen kurkulleen ja… voitteko kuvitella, teidän korkeutenne… kun tänään katsoin tikarin terää, oli se kuin tulessa sulatettu.
— Näyttäkää!
— Viskasin tikarin kaivoon, vaikka sen kahvassa oli kallis turkoosi. En tahtonut sitä enää koskettaa.
— Minä kerron nyt, mitä minulle eilen tapahtui… Riensin tytön luo kuin mielipuoli. En muista, mitä puhuin… sen vain tiedän, että tyttö huudahti: "Mieluummin syöksyn tuleen!" Tiedätte, että siellä on hyvin suuri takka. Hän hyppäsi siihen. Minä hänen jäljessään, sain hänet osittain vedetyksi pois tulesta. Hänen vaatteensa olivat jo tulessa. Minun piti sammuttaa ja samalla pidellä häntä kiinni. Silloin tunsin taudinkohtauksen tulevan, hampaani kiristyivät, oli kuin joku olisi kuristanut kurkusta. Sitten näyttivät kipinät, jotka lentelivät ympärillämme, muuttuvan mehiläisiksi ja surisevan kuin mehiläiset…
— Entä senjälkeen?
— En muista mitään, olin vain pelon vallassa ja ikäänkuin putoamassa pohjattomaan kaivoon. Se oli kamalaa! Vieläkin sitä muistaessani hiukset nousevat pystyyn. Eikä se vain ollut kauhua, vaan… kuinka sanoisin… ääretöntä tyhjyyttä ja kaihoa ja käsittämätöntä raukenemista… Onneksi auttoivat taivaalliset voimat minua, muuten en nyt puhelisi kanssanne.
— Teidän ruhtinaallisella korkeudellanne oli taudinkohtaus, ja silloin näkee kaikenlaisia harhanäkyjä. Varmuuden vuoksi voisi kuitenkin hakkauttaa jokeen avannon ja uittaa tuota akkaa.
— Hitto hänestä! Huomennahan lähdemme matkaan, sitten tulee kevät, yöt lyhenevät ja pahat henget kaikkoavat.
— Jos huomenna lähdetään, niin on parasta, että teidän ruhtinaallinen korkeutenne ei enää välitä tuosta tytöstä.
— On pakkokin olla välittämättä… Mutta nyt olen vapaa koko himostani.