— Suokoon Jumala, että hän tulisi mahdollisimman pian! — lausui miekankantaja. — Hänen miestensä joukossa on paljon sukulaisiamme, tuttujamme ja ystäviämme. Siellä ovat myös entiset sotatoverini Wolodyjowski, Skrzetuski ja Zagloba.
— Minä tunnen heidät, — sanoi Anusia ihmeissään, — mutta he eivät ole herra Sapiehan armeijassa. Ah, kunpa he olisivatkin olleet siellä, varsinkin herra Wolodyjowski (sillä herra Skrzetuski on naimisissa), niin en minä olisi täällä, sillä hän ei olisi antanut saartaa itseään niinkuin herra Kotczyc.
— Eiväthän he vain liene kaatuneet, kun ette nähnyt heitä?
— Ei, ei! — vastasi Anusia. — Niin kuuluisien ritarien kuolemasta olisi puhuttu, mutta minä en kuullut mitään. Ei heille kukaan mitään voi. Vaikka herra Michal on pieni, niin ruhtinas Jeremi kuitenkin sanoi, että jos koko valtakunnan kohtalo riippuisi taistelusta mies miestä vastaan, niin hän valitsisi taisteluun herra Michalin.
Miekankantaja oli tyytyväinen, kun oli saanut puhetoverin, käveli huoneessa pitkin askelin ja kysyi:
— Te siis tunnette hyvin herra Michalin!
— Kyllä, olemme monta vuotta olleet yhdessä.
— Varmaankaan se ei mennyt ilman rakastumista?
— Se ei ole minun syyni, — sanoi Anusia heittäytyen vaatimattoman näköiseksi.
— Mutta se minua surettaa, että nuo miehet eivät ole hetmanin joukossa, sillä sellaisten sotilaitten avulla olisi helpompi voittaa.