— Siellä on eräs, joka korvaa ne kaikki.
— Kuka se on?
— Herra Babinicz Witebskin vojevodakunnasta. Olette kai kuullut hänestä?
— En ollenkaan, ja se minusta on kummallista.
Anusia kertoi lähdöstään Zamośćiesta ja kaikesta, mitä matkalla tapahtui. Babinicz kasvoi hänen kertomuksessaan niin suureksi sankariksi, että miekankantaja rupesi vakavasti miettimään, kuka se voisi olla.
— Minähän tunnen koko Liettuan, — sanoi hän. — Siellä on sukuja, joiden nimet ovat sentapaisia: Babilleja, Babinowskeja, Babinskeja ja niin edespäin, mutta Babiniczeista en ole kuullut. Luulenpa, että se on valenimi. Hm! Babinicz!… Mahtaa olla nokkela ritari, kun osasi tehdä kepposet Zamoyskillekin.
— Ah, hän on suurenmoinen! — huudahti Anusia.
Miekankantaja tuli hyvälle tuulelle.
— Niinkö? — sanoi hän asettuen kädet puuskassa Anusian eteen.
— Kenties te ajattelette, mene tiedä, mitä kaikkea? — sanoi Anusia.