— Toiset huokailevat, — selitteli Anusia, — mutta tämä huusi vain tataarilaisilleen eikä katsahtanutkaan minuun, ja jos puhui, niin aina käskevästi: "Nouskaa, neiti! Syökää! Juokaa!" Kunpa hän samalla olisi ollut epäkohtelias, mutta sitä hän ei ollut, enkä myöskään voi sanoa, että hän ei olisi pitänyt minusta huolta! Krasny Stawissa päätin: "Koska et välitä katsoakaan minuun, niin maltahan!" Mutta jonkin ajan kuluttua tunsin jo oloni pahaksi. Sanonpa sinulle, että vain katsoin katsomistani hänen harmaisiin silmiinsä, ja kun hän naurahti, niin ilo valtasi minunkin sydämeni, aivan kuin olisin ollut hänen orjansa…
Oleńka painoi päänsä alas, sillä hänkin muisti harmaat silmät. Sekin harmaasilmäinen mies puhui samalla lailla ja aina käskevästi sekä oli toiminnan mies, mutta hänellä ei ollut omaatuntoa eikä hän pelännyt Jumalaa.
Mutta Anusia jatkoi viehättyneenä muistelemaan:
— Kun hän kiiti kedolla komentosauva kädessä, niin hän oli minusta kuin hetmani. Tataarilaiset pelkäsivät häntä pahemmin kuin tulta. Paljon näin Lubnyssa uljaita ritareita, mutta en koskaan sellaista, jota olisin pelännyt.
— Jos Jumala on määrännyt hänet sinulle, niin sinä saat hänet, mutta sitä en jaksa uskoa, että hän ei olisi sinua rakastanut.
— Kyllähän hän tavallaan minua rakastikin… hiukan vain… Hän itse puhui minulle: "On onni teille, neiti, että minä en voi unhottaa enkä lakata rakastamasta, sillä muussa tapauksessa olisi parempi panna susi lampaan kaitsijaksi kuin uskoa minun haltuuni tämmöinen tyttö."
— Mitä sinä hänelle siihen vastasit?
— Sanoin hänelle: "Mistä te tiedätte, että saisitte vastarakkautta?" Mutta hän vastasi: "En minä kysyisikään!" Mitä tuommoiselle voi tehdä?… Tyhmä se oli, joka ei häntä lempinyt, ja kova sydän sillä on. Kysyin häneltä, mikä on hänen lemmittynsä nimi, mutta hän ei sanonut. "Parasta on", — sanoi hän, — "olla kajoamatta siihen, sillä se on kipeä kohta, ja toinen kipeä kohta on Radziwillit… petturit!" Ja tämän sanottuaan hän tuli niin peloittavan näköiseksi, että olisin tahtonut painua maan alle. Minä suoraan sanoen pelkäsin häntä… Mutta mitäpä tästä, ei hän ole minua varten, ei ole!
— Rukoile häntä pyhältä Nikolaukselta! Tätini sanoo, että tämä on semmoisissa asioissa paras suojelija. Katso vain, että et vihastuta häntä, kun panet muitten päitä pyörälle!
— En minä enää! Vain pikkuisen, tuon verran! Anusia näytti sormellaan, että hän ei harjoita veikistelyä kuin noin puolen kynnen verran, jotta pyhä Nikolaus ei vihastuisi.