— Jos minulla olisi ollut enemmän kevyttä ratsuväkeä tahi jos piru ei olisi tuonut sinne tuota Babiniczia… Älkää kertoko siitä kenellekään, turhaa on kuulutella hänen kunniaansa!
— Minä en kerro… Mutta minä en voi taata, etteivät upseerit sitä kuuluta, sillä teidän ruhtinaallinen korkeutenne esitti hänet heille saappaansa luona makaavana.
— Saksalaiset upseerit eivät ymmärrä mitään puolalaisista nimistä. Heille on Kmicic ja Babinicz aivan sama. Mutta, kautta Luciferin sarvien, annapa hänen joutua minun kynsiini! Vaikka olihan hän jo käsissäni… ja sai loppujen lopuksi vielä mieheni tekemään kapinan, vei koko Glowbiczin joukon mukanaan!… Hänen suonissaan täytyy virtailla meidän vertamme, muuten ei asia ole ymmärrettävissä. Hän oli vallassani, oli… ja meni! Se minua harmittaa enemmän kuin tappio taistelussa.
— Hän oli käsissänne, mutta minun pääni oli panttina.
— Hyvä ystävä, sanon teille suoraan: kernaasti olisivat siellä saaneet nylkeä nahkanne, kunhan minä olisin saanut tehdä Kmicicin nahasta rummun!
— Kiitos! Enempää en ystävyydestänne voinut odottaakaan.
Ruhtinas alkoi nauraa:
— Kylläpä olisitte vikissyt Sapiehan vartaassa!… Kaikki konnuutenne olisi käristetty teistä ulos. Ma foi! Olisipa tuota ollut hauska katsella!
— Minusta taas olisi hauska nähdä teidät rakkaan sukulaisenne Kmicicin käsissä. Kasvot teillä on erilaiset, mutta muuten olette samanlaisia, ja samaa tyttöäkin hakkailette, mutta tyttö ymmärtää vaistomaisesti, että Kmicic on terveempi mies ja parempi soturi.
— Olette aina ollut typeränsekainen, ja siksi olen ollut teille suopea, mutta viime aikoina on vähäinenkin älynne valunut alas kantapäihin.