Usein näytti siltä; kuin Sakowicz olisi tahtonut taltuttaa sydämensä myrskyä ihmisverta vuodattamalla, sillä hän saattoi yht'äkkiä lähteä sotaretkelle. Voitto seurasi enimmäkseen häntä. Hän löi liittoutuneitten joukkueet, antoi hakata vangeiksi joutuneilta talonpojilta pois oikean käden ja lähetti heidät menemään kotiinsa.
Hänen peloittava nimensä suojeli niinkuin vahva muuri Taurogia. Suuretkaan liittoutuneitten joukot eivät uskaltaneet tulla kovin lähelle.
Kaikkialla ympäristössä alkoi olla hiljaista, mutta Sakowicz toimi väsymättä kooten ja muodostellen yhä uusia rykmenttejä ja kartuttaen sotavoimiaan voidakseen kipeän tarpeen vaatiessa antaa ne ruhtinaansa käytettäviksi.
Uskollisempaa ja peloittavampaa palvelijaa ei Boguslaw olisi voinut mistään löytää.
Mutta Anusiaa katseli Sakowicz entistä enemmän julmilla, vaaleansinisillä silmillään ja soitti hänelle luuttua.
Näin kului elämä Taurogissa Anusiasta iloisesti ja hupaisesti, mutta Oleńkasta se oli raskasta ja yksitoikkoista. Anusia säteili hyvää tuulta, Oleńkan kasvot tulivat yhä kalpeammiksi ja vakavammiksi, mustat kulmakarvat rypistyivät yhä enemmän, niin että häntä lopulta alettiin nimittää nunnaksi. Jotakin luostarisisaren tapaista hänessä olikin. Hän alkoi eläytyä siihen ajatukseen, että Jumala johtaa hänet surujen ja murheitten kautta luostarin rauhaan.
Hän ei ollut enää sama tyttö, joka ennen heloittava puna poskilla ja silmät onnea säteillen kiiti reessä sulhasensa Andrzej Kmicicin kanssa ja nauroi niin että metsä kajahteli.
Kevät teki tuloaan. Lempeä ja lämmin tuuli alkoi keinutella Itämeren jäästä vapautuneita aaltoja, puihin puhkesivat lehdet, kukkaset aukaisivat terälehtensä, aurinko lämmitti yhä voimakkaammin, mutta onneton tyttö istui yhä vankina Taurogissa. Anusia ei halunnut paeta, ja maassa oli yhä levottomampaa.
Miekka ja tuli raivosivat aivan kuin ei armahduksen päivää koskaan tulisikaan. Ken ei ollut tarttunut miekkaan tahi keihääseen talvella, hän tarttui siihen keväällä, jolloin lumi ei kavaltanut jälkiä, metsä antoi paremman suojan ja lämmin helpotti sodankäyntiä.
Sanomia lensi Taurogiin kuin pääskysiä, väliin peloittavia, väliin lohdullisia. Molemmat antoivat tytölle aihetta rukoiluun, ja hän vuodatti kyyneliä milloin surusta, milloin ilosta.