Puhuttiin koko kansan noususta. Niin paljon kuin oli puita Puolan metsissä, niin paljon kuin huojui tähkiä sen pelloilla, niin paljon kuin öisin kimmelsi tähtiä Karpaattien ja Itämeren välillä, yhtä paljon nousi sotureita taistelemaan ruotsalaisia vastaan, karkoittamaan vihollista maasta.
Ruotsalaiset hukkuivat tähän joukkoon niinkuin tulvivaan virtaan.
Czarnieckin nimi mainittiin yhä useammin. Se täytti pelolla viholliset, valoi rohkeutta puolalaisten sydämiin. "Hän on voittanut Kozienicen luona!" — sanottiin yhtenä päivänä. — "Hän on voittanut Jaroslawin luona!" — kerrottiin viikkoa myöhemmin. — "Hän on saanut voiton Sandomirin luona!" — kiiri kaukaa kaiku. Ihmeteltiin vain, miten ruotsalaisilla yhä vielä riitti voimia niin suurten tappioitten jälkeen.
Viimein tuli uusi pääskysparvi ja sen mukana tieto, että Ruotsin kuningas oli joutunut umpikujaan jokien väliin koko armeijansa kanssa. Loppu näytti olevan aivan käsissä.
Sakowiczkin Taurogissa lakkasi tekemästä partioretkiään, ajoitti vain öisin kirjeitä ja lähetti niitä eri tahoille.
Miekankantaja oli kuin päästään sekaisin. Joka ilta hän riensi Oleńkan luo kertomaan uutisia. Sotatanterelle alkoi tehdä vanhan soturin mieli. Viimein hän alkoi sulkeutua huoneeseensa ja miettiä jotakin tuntikausia. Kerran hän odottamatta kaappasi Oleńkan syliinsä, purskahti itkuun ja sanoi:
— Sinä olet minulle rakas, tyttöni, mutta isänmaa on rakkaampi!
Seuraavana päivänä hän oli kadonnut jäljettömiin.
Oleńka löysi vain kirjeen, jossa oli seuraavat sanat:
"Jumala sinua siunatkoon, rakas lapsi! Rangaiskoon minua Jumala, jos kovasydämisyys ja isällisen rakkauden puute ovat saaneet minut jättämään sinut! Tuska oli suurempi kuin kärsivällisyyteni, enkä voinut enää olla paikoillani. Kun ajattelin, miten paljon tuolla vuotaa puolalaista verta pro patria et libertate eikä minun veripisarani ole tuossa virrassa, niin minusta tuntui, että taivaan enkelit minuun vihastuvat. Jos minä en olisi syntynyt pyhässä Samogitiassamme, jossa asuu amor patriae ja miehuus, jos en olisi syntynyt aatelismieheksi ja Billewicziksi, silloin olisin jäänyt luoksesi ja suojellut sinua. Mutta jos sinä olisit mies, niin olisit tehnyt samoin, ja siksi sinä annat minulle anteeksi, että jätin sinut yksin niinkuin Danielin jalopeurain luolaan. Kuten tätäkin Jumala armossaan suojeli, niin sinullakin on oleva parempi suojelija kuin minä, nimittäin Pyhä Neitsyt, Kuningattaremme."