Samassa saapui muukin etujoukko sinne. Pienikokoinen ratsastaja pysähdytti myös hevosensa ja käänsi sen ruotsalaisiin päin aivan kuin asettuakseen heidän tielleen.
Vähän aikaa hän katseli heitä ja he häntä.
— Tuolla on toinen! Kolmas! Neljäs! Koko joukko! — alettiin äkkiä huudella ruotsalaisten riveissä.
Tien molemmilta puolin alkoi tulla esiin ratsumiehiä, ensin yksitellen, sitten kaksi ja kolme yhdessä. Kaikki asettuivat miehen rinnalle, joka oli ensin nähty.
Mutta nyt oli jo ruotsalaisten toinenkin, Svenon johtama, joukko ja lopulta myös pääjoukko Kannenbergin johdolla saapunut etujoukkojen luo. Kannenberg ja Sveno ratsastivat heti etunenään.
— Tunnen nuo miehet! — huudahti Sveno heti. — Ne ovat Czarnieckin väkeä! Hän on varmasti täällä!
Näitä sanoja seurasi täydellinen, miltei kaamea hiljaisuus. Kuului vain hevosten suitsien kalahtelua.
— Vainuan tässä jotakin ansaa! — sanoi Sveno. — Heitä on liian vähän tehdäkseen meille vastarintaa, mutta metsässä saattaa piillä muita.
Hän kääntyi Kannenbergin puoleen:
— Teidän ylhäisyytenne! Palatkaamme takaisin!