— Ja isänmaan vihollinen! — lisäsi Wolodyjowski. — Toivokaamme, että hänen aikansa kohta on tullut. Zagloba ennusti sen tapahtuvan tuon husaarirynnäkön jälkeen, ja hän puhui aivan kuin innoituksen vallassa. Hän kirosi Boguslawin niin, että kuulijain hiukset nousivat pystyyn. Ruhtinas Kasimir Michal, joka lähtee mukanamme Boguslawia vastaan, näki unta, että ne kaksi kultaista torvea, jotka ovat Radziwillien vaakunassa, mursi karhu, ja sanoi heti seuraavana päivänä: "Joko minua tahi jotakuta muuta Radziwillia kohtaa onnettomuus."
— Oliko se karhu? — kysyi Kmicic kalveten.
— Oli.
Kmicicin kasvot kirkastuivat aivan kuin aamuruskon koko valo olisi niille valahtanut, hän nosti silmänsä ylös, kohotti kätensä taivasta kohti ja huudahti juhlallisella äänellä:
— Minun vaakunassani on karhu! Kiitetty ole Sinä, Jumala korkeudessa! Kiitetty ole Sinä, Pyhä Jumalan Äiti! Oi, Herra, Herra! En ole ansainnut niin suurta armoa!
Kun Wolodyjowski kuuli tämän, niin hänkin tuli hyvin liikutetuksi, sillä hän ymmärsi heti, että se oli taivaallinen ennemerkki.
— Suudelkaa ennen taistelua varmuuden vuoksi Kristuksen jalkoja! — sanoi hän. — Minä rukoilen Häntä Sakowicziin nähden.
— Prostki! Prostki! — hoki Kmicic kuin kuumeessa. — Milloin lähdemme?
— Päivän sarastaessa, eikä siihen enää ole pitkältä!
Kmicic meni majan ikkunan luo, loi silmänsä taivaalle ja huudahti: