— Antakoon Herra hänelle iankaikkisen rauhan, ja ikuinen valo häntä valaiskoon…
— Iankaikkisesta iankaikkiseen! — lausui Kmicic.
Jonkin aikaa kumpikin kuiskaili rukouksia, kenties pyytäen itselleen samanlaista kuolemaa, mutta ei Boguslawin käden kautta. Viimein herra Michal sanoi:
— Pappi Piekarski on vakuuttanut meille, että Roch on päässyt suoraan paratiisiin.
— Varmasti hän on siellä eikä tarvitse rukouksiamme!
— Rukoukset ovat aina tarpeellisia. Ne voivat tulla joidenkin muiden hyväksi, ehkäpä meidän itsemme.
Kmicic huokasi.
Luotamme Jumalan laupeuteen, — sanoi hän. — Toivon, että siitä, mitä olen Preussissa toimittanut, lyhennetään edes pari vuotta kiirastulessa oloni aikaa.
— Kaikki kirjoitetaan siellä muistiin. Mitä ihminen täällä saa sapelillaan aikaan, se viedään taivaassa kirjoihin.
— Minäkin olen palvellut Radziwillia, — sanoi Kmicic, — mutta en joudu hämilleni hänen edessään. Jumalani, Prostki ei ole kaukana! Muista, oi Jumala, että hän on sinunkin vihamiehesi, sillä hän on kerettiläinen, joka monta kertaa on herjannut Sinun oikeata uskoasi!