Tie alkoi hiukan kohota ylöspäin ja tuli yhä leveämmäksi, metsä harveni, ja sen reunassa näkyi jo suuri kenttä, jota ympäröi joka puolelta tiheä metsä.
Puolalainen ratsumiesjoukko lisäsi vauhtia, ja nyt oli selvää, että se oli ensin tahallaan kulkenut hitaammin, sillä vähässä ajassa se pääsi niin kauas edelle, että ruotsalainen päällikkö huomasi mahdottomaksi sitä saavuttaa.
Kun hän sitten saapui kedon puoliväliin ja vihollinen oli jo sen toisessa reunassa, alkoi hän hidastuttaa kulkuaan. Mutta hänen suureksi ihmeekseen puolalaiset eivät puikahtaneetkaan metsään, vaan koko joukko asettui suuren kaaren muotoon ja käännähti ruotsalaisiin päin asettuen oivalliseen taistelujärjestykseen niin tottuneesti, että vastustajakin ihmetteli.
— Niin on! — huudahti Kannenberg. — Se on säännöllistä sotaväkeä. Mitä hittoa ne tahtovat?
— Ne hyökkäävät kimppuumme! — huusi Sveno. Samassa joukko alkoikin lähestyä. Pieni ritari suuren ratsunsa selässä huusi jotakin miehilleen ja antoi merkkejä sapelillaan. Ilmeisesti hän oli johtaja.
— Tosiaankin ne hyökkäävät! — sanoi Kannenberg ihmeissään.
Hyökkääjäin hevoset kiitivät jo kovinta vauhtiaan korvat luimussa, niin että jalat tuskin koskettivat maata. Ratsastajat painautuivat hevosen kaulaa vastaan ja sen harjan peittoon. Ensi rivissä olevat ruotsalaiset näkivät vain satoja tulisia hevosten silmiä edessään. Kuin myrsky kiiti ratsujoukko heitä kohti.
— Jumala kanssamme! Ruotsi! Ampukaa! — komensi Kannenberg nostaen miekkansa.
Kaikki musketit pamahtivat, mutta samalla hetkellä törmäsi puolalainen ratsujoukko ruotsalaisiin sellaisella voimalla, että ensimmäiset ruotsalaiset rivit paiskautuivat oikealle ja vasemmalle, ja puolalaiset tunkeutuivat sakeaan mies- ja hevosjoukkoon niinkuin kiila puuhun. Syntyi kauhea mellakka, panssari kalahti panssariin, sapeli sapeliin, hevoset hirnuivat, kuolevat miehet päästivät valitushuutoja, ja koko metsä alkoi kaikua taistelun melskeestä.
Ruotsalaiset hämmästyivät ensin, mutta selvisivät pian hämmästyksestään ja tekivät ankaraa vastarintaa. Heidän joukkonsa siivet saarsivat suoraan eteenpäin puskevat puolalaiset väliinsä. Ruotsalaisten keskusta väistyi puolalaisten edestä, mutta sivustat pusersivat niitä yhä lujemmin yhteen voimatta kuitenkaan hajoittaa puolalaisten rivejä. Sapelit ja miekat heiluivat, ja voitto oli jo kallistumassa ruotsalaisten puolelle, kun äkkiä synkästä metsästä tuli esille toinen joukko ja kiiti huutaen taistelupaikalle.