Rykmentti on lyöty hajalle. Mutta nyt alkavat tykit paukkua. Toisia ratsujoukkoja saapuu jo paikalle, ja ne syöksyvät keihäsmetsää vastaan, mutta mahdollista on, että niillä ei ole sitä hirveätä voimaa, mikä oli Woynillowiczin joukolla. Huuto leviää yli koko taistelukentän. Mutta taistelevien joukosta alkaa erottautua keltapukuisten jalkamiesten ryhmiä. Ilmeisesti on jokin toinenkin rykmentti jo lyöty hajalle.
Harmaaseen puetut ratsumiehet ajavat niitä takaa, iskevät ja hakkaavat huutaen:
— Lauda! Lauda!
Siinä Wolodyjowskin joukko taisteli toisen jalkamiesneliön kanssa.
Mutta muut pitävät vielä puoliaan. Vielä voi voitto kallistua preussilaisten puolelle, varsinkin koska leirissä on kaksi käyttämätöntä rykmenttiä, jotka voidaan millä hetkellä tahansa tuoda taisteluun.
Waldeck on jo aivan pyörällä päästään, Israel ei ole paikalla, sillä hän on johtamassa ratsuväkeä, mutta Boguslaw on valpas, pitää huolta kaikesta, johtaa koko taistelua ja nähdessään vaaran käyvän yhä suuremmaksi lähettää Biesin hakemaan noita kahta leiriin jätettyä rykmenttiä.
Bies lähtee ratsastamaan täyttä karkua, mutta palaa puolen tunnin kuluttua ilman hattua, kauhun ja epätoivon kuvastuessa hänen kasvoillaan.
— Tataarilaiset ovat leirissä! — huutaa hän Boguslawille.
Samalla hetkellä kuuluu oikealta siiveltä epäinhimillistä ulvontaa, ja se tulee yhä lähemmäksi.
Kohta sen jälkeen saapuu joukko ruotsalaisia ratsumiehiä hurjaa vauhtia ja niiden jäljessä avopäin ja aseettomina jalkaväkeä. Sitten tulee epäjärjestyksessä rattaita pillastuneitten ja pelkäävien hevosten vetäminä. Kaikki nämä syöksyvät sokeasti leiristä suoraan päin omaa jalkaväkeä, jota toiselta puolen liettualainen ratsuväki ahdistaa ja joka pian alkaa horjua ja sekaantua.