— Hassun-bey on hyökännyt leiriin! — huutaa Gosiewski innoissaan ja päästää hyökkäämään viimeiset kaksi rykmenttiään.
Samassa kuin nämä rykmentit hyökkäävät edestä jalkaväen kimppuun, törmäävät siihen sivultapäin sen oman kuormaston rattaat. Viimeiset nelikulmiot halkaistaan kuin vasaran iskulla. Koko loistava ruotsalais-preussilainen armeija muuttuu suureksi kasaksi, jossa ratsuväki ja jalkaväki on sekaisin. Miehet työntävät nurin, polkevat jalkoihinsa, sysäävät ja litistävät yhteen toisiaan, heittävät pois aseensa ja vaatekappaleitaan. Tämä ei ole enää menetetty taistelu, vaan suurimpia tappioita koko sodassa.
Nähdessään kaikki menetetyksi Boguslaw päättää pelastaa edes itsensä ja osan ratsuväkeä tuhosta.
Yli-inhimillisin ponnistuksin hän kokoaa ympärilleen muutamia satoja ratsumiehiä ja irtaantuu vasemmalta siiveltä suunnaten pakonsa jokea kohti.
Hänen on jo onnistunut päästä pois pahimmasta telmeestä, kun toinen Radziwill, ruhtinas Michal Kasimir, husaareineen iskee sivusta hänen joukkonsa kimppuun ja hajoittaa yhdellä iskulla koko joukon.
Ratsumiehet pakenevat yksitellen tahi pienissä ryhmissä. Vain hevosten nopeus voi heidät enää pelastaa.
Husaarit eivät aja heitä takaa, vaan hyökkäävät jalkaväen pääjoukon kimppuun, jota kaikki muutkin ahdistavat. Boguslawin ratsumiehet pakenevat kuin hajoitettu hirvilauma niittyä pitkin.
Boguslaw itse pakenee tuulen vauhdilla mustalla ratsullaan koettaen turhaan huutamalla koota ympärilleen ratsumiehiään. Ei kukaan kuule häntä. Jokainen koettaa vain pelastaa itsensä ja on tyytyväinen, kun pääsi taistelun tuoksinasta eikä näe enää vihollista edessään.
Mutta sitä iloa ei kestänyt kauan. He eivät olleet paenneet vielä tuhattakaan askelta, kun äkkiä heidän edessään kuului ulvontaa ja joelta päin ilmestyi näkyviin tataarilaisjoukko, joka oli ollut siellä piilossa.
Se oli Kmicic joukkoineen. Johdettuaan vihollisen taistelukentältä kahluupaikalle hän nyt oli palaamassa takaisin katkaistakseen pakenevilta tien.