Koltyniassa hän voitti eversti Baldonin ja tuhosi perin pohjin hänen joukkonsa. Wornin luona hän voitti Telsziin kulkevan ruotsalaisen jalkaväen, ja Telszin luona hän taisteli suuren ja voittoisan taistelun everstejä Normania ja Hudensköldiä vastaan, jossa Hudensköld kaatui ja Norman miestensä jäännösten kera pakeni aina Samogitian rajoille asti. Telszistä Babinicz kulki Kurszaniin ajaen edellään pienempiä ruotsalaisjoukkoja, jotka pakenivat suurempien joukkojen turviin.
Taurogista ja Polagista aina Birzeen ja Wilkomierziin lensi voittajan maine. Kerrottiin julmuuksista, joita hän harjoitti ruotsalaisia kohtaan. Sanottiin, että hänen sotajoukkonsa, johon alussa oli kuulunut vain pieni tataarilaisrykmentti ja jonkin verran vapaaehtoisia, kasvoi päivä päivältä, sillä ken vain voi ja kaikki partiojoukotkin liittyivät häneen, ja hän taivutti ne kaikki rautaisen tahtonsa alle ja johti vihollista vastaan.
Huomio oli niin kiintynyt hänen voittoihinsa, että tieto tappiosta, jonka Stenbock oli tuottanut Gosiewskille, Filipowin luona, jäi melkein huomaamatta. Babinicz oli lähempänä, ja hänen toimiaan kaikki seurasivat.
Anusia rukoili joka päivä miekankantajaa yhtymään mainehikkaaseen soturiin. Oleńka kannatti häntä. Niin tekivät myös kaikki upseerit ja aateli, joita uteliaisuuskin vaivasi.
Mutta tuuma ei ollut helppo toteuttaa. Ensiksikin Babinicz oli aivan toisella seudulla. Toiseksi hän usein katosi viikkomääriksi tietymättömiin, ja sitten taas yht'äkkiä kuultiin jotakin hänen uudesta voitostaan. Kolmanneksi olivat tiet täynnä häntä pakenevia ruotsalaisia. Vihdoin oli myös Sakowicz lähtenyt liikkeelle melkoisen suuren joukon kanssa ja hävitti kauheasti kaikki tieltään sekä koetti kiduttamalla saada ihmisiltä tietää, missä Billewiczien vapaajoukko oli.
Kaiken lisäksi miekankantaja vielä pelkäsi, että olo Laudan seuduilla käy pian hänelle liian vaikeaksi.
Tietämättä oikein itsekään, mitä oli tehtävä, hän uskoi Jur Billewiczille aikovansa vetäytyä länteen päin saloille. Jur kertoi tämän heti Anusialle, ja tämä meni oikopäätä miekankantajan puheille.
— Rakas setä, — sanoi hän hänelle (näin hän nimitti häntä aina, kun tahtoi saada hänet johonkin suostumaan), — olen kuullut, että aiomme paeta. Eikö ole häpeä noin kuuluisalle soturille lähteä pakoon heti, kun vain kuulee vihollisen olevan tulossa?
— Teidän täytyy pistää joka paikkaan nenänne! sanoi miekankantaja loukkaantuneena. — Tämä ei ole teidän asianne!
— Hyvä! Jos te pakenette, niin minä jään!