Niinpä esimerkiksi alettiin puhua, että tuo kuuluisa Babinicz oli Kmicic. Jotkut eivät mitenkään ottaneet sitä uskoakseen, toiset väittivät itsepintaisesti tietoa todeksi.
Oleńka ei uskonut liian hyvin hän muisti kaikki Kmicicin teot ja hänen olonsa Radziwillin palveluksessa voidakseen hetkeäkään otaksua, että hän olisi Boguslawin voittaja, niin uskollinen kuninkaan palvelija ja niin innokas isänmaan ystävä. Hänen rauhansa oli kuitenkin mennyttä, murhe ja tuska raatelivat taas hänen sydäntään.
Hän olisi etsinyt apua jouduttamalla luostariin menoaan, mutta luostarit olivat autioina. Ne nunnat, jotka eivät olleet joutuneet sotilaitten väkivallan uhriksi sodan aikana, alkoivat nyt vasta kokoontua.
Sitäpaitsi vallitsi maassa nälänhätä, ja sen, joka tahtoi saada suojaa luostarin muurien sisäpuolelta, oli tuotava mukanaan elintarpeita ei vain itselleen, vaan koko luostarille.
Oleńkakin tahtoi tuoda luostariin leipää tullessaan, olla nunnille ei vain sisar, vaan myöskin hyväntekijä.
Herra Tomasz tiesi, että hänen työnsä tulisi Jumalan hyväksi, ja työskenteli senvuoksi innokkaasti. Hän ja Oleńka kävivät yhdessä tarkastamassa tiluksia ja valvoivat syystöitä, joista sato oli keväällä saatava. Toisinaan oli heidän mukanaan myös Anusia Borzobohata, joka ei voinut sulattaa Babiniczin häntä kohtaan osoittamaa yliolkaista käytöstä ja uhkasi myös mennä luostariin sekä odotti vain Wolodyjowskin paluuta sanoakseen jäähyväiset tälle vanhalle ystävälleen. Useimmiten kuitenkin miekankantaja ja Oleńka olivat kahden noilla retkillään, sillä Anusia ei ollut huvitettu talousasioista.. Kerran he menivät Mitrunyyn, jossa parhaillaan rakennettiin latoja ja navettoja sodassa palaneitten sijalle.
Menomatkalla he poikkesivat kirkkoon, sillä oli Wolmontowiczin taistelun vuosipäivä, sen taistelun, jossa Babinicz oli heidät pelastanut kauheasta vaarasta. Koko päivä meni kaikenlaisissa puuhissa, niin että he vasta illalla pääsivät lähtemään Mitrunysta.
He olivat menomatkalla kulkeneet kirkon ohi, mutta paluumatkalla vaativat asiat heitä kulkemaan Lubiczin ja Wolmontowiczin kautta. Tuskin oli Oleńka nähnyt ensimmäiset Lubiczin savut, kun hän kääntyi poispäin ja alkoi kiireesti lukea rukouksia karkoittaakseen tuskalliset ajatuksensa. Miekankantaja ratsasti äänettömänä ja katseli ympärilleen.
Kun he jo olivat kulkeneet aidan ohi, sanoi miekankantaja:
— Oivallista maata! Lubicz on kahden Mitrunyn veroinen.