— Hyvästi!
Rattaat lähtivät liikkeelle, ja miekankantaja ja Oleńka lähtivät täyttä laukkaa ratsastamaan toiseen suuntaan. He kiitivät Wolmontowiczin läpi kuin kaksi aavetta ja saapuivat Wodoktyyn vaihtamatta sanaakaan matkalla. Vasta hevosen selästä laskeutuessaan Oleńka kääntyi miekankantajan puoleen:
— Pitää lähettää hänelle pappi! — sanoi hän tukahtuneella äänellä. —
Lähteköön heti joku Upitaan!
Miekankantaja riensi täyttämään hänen käskyään. Tyttö kiiruhti huoneeseensa ja polvistui Pyhän Neitsyen kuvan eteen.
Pari tuntia myöhemmin kuului kulkusten kilinää Wodoktyn portilta. Pappi oli lähdössä Lubicziin viemään Herran ehtoollista.
Oleńka oli yhä polvillaan. Hänen huulensa toistelivat litaniaa, jota luetaan kuolevien puolesta. Sitten hän löi kolmasti otsansa lattiaan ja lausui:
— Herra, laske hänelle ansioksi, että hän kuolee vihollisen käden kautta! Anna hänelle anteeksi! Armahda häntä!
Hän rukoili koko yön. Pappi viipyi Lubiczissa aamuun asti. Palatessaan hän poikkesi Wodoktyyn. Oleńka juoksi ulos häntä vastaan.
— Joko hän?… — kysyi hän voimatta sanoa enempää.
— Hän elää vielä, — vastasi pappi.