Liettuan hetmani ei kadehtinut Czarnieckia eikä tämä hetmania. Päinvastoin he ihailivat toisiaan, ja heidän kohtaamisensa muodostui sellaiseksi, että vanhojen sotamiesten silmiin nousivat kyynelet.
— Isänmaa riemuitsee, kun tuommoiset sen pojat syleilevät toisiaan! — sanoi Zagloba Wolodyjowskille ja Skrzetuskeille. — Czarniecki on mainio soturina kelpo mies mutta Sapieha on myös miesten parhaita. Ruotsalaiset pakahtuisivat harmista, jos näkisivät, kuinka nämä harvinaiset miehet rakastavat toisiaan, sillä mikä on vienyt ruotsalaiset voittoon, jos ei suurten herraimme epäsopu ja keskinäinen kateus? Ovatko he muka paremmuudellaan meidät nujertaneet? Pyh!… Mutta sydän ihan hypähtelee, kun näkee tuollaisen kohtaamisen! Vakuutanpa teille senkin, että tässä nyt ei olla kuivin suin, sillä Sapieha pitää hyvistä kemuista., ja näin mieluisan vieraan tultua kyllä tynnyrien tapit aukeavat…
— Jumala on armollinen! Paha väistyy! Jumala on armollinen! — sanoi Jan
Skrzetuski.
Keskustelu katkesi, kun he näkivät Babiniczin, jonka kookas vartalo erottautui joukosta. Wolodyjowski ja Zagloba alkoivat nyökätä hänelle, mutta hän oli niin kiintynyt katsomaan Czarnieckia, että ei heti huomannut heitä.
— Katsokaa! — sanoi Zagloba. — Onpa poika laihtunut!
— Hänen kostosuunnitelmansa Boguslawiin nähden eivät varmaankaan ole onnistuneet, — sanoi Wolodyjowski. — Muuten hän olisi iloisemman näköinen.
— Eivät olekaan. Tiettyä on, että Boguslaw on Stenbockin kanssa piirittämässä Marienburgia.
— Jumala suokoon, että eivät saisi mitään aikaan! Siihen pisti Zagloba väliin:
— Jos he valloittaisivatkin tuon Marienburgin ja me sillä välin captivabimus Carolus Gustavuksen, niin eivätköhän he vaihtaisi linnoitusta kuninkaaseen?
— Katsokaa, Babinicz on jo tulossa meitä kohti! — keskeytti Skrzetuski.