— Vaaliruhtinas on viekas mies, — sanoi Jan Skrzetuski, — ja kun hän vain näkee, että Caroluksen asiat ovat huonosti, niin hän unohtaa kaikki lupauksensa ja valansa.
— Vähät siitä! — sanoi Wolodyjowski. — Kertokoon mieluummin Babinicz meille retkestään!
— Niin, kuunnelkaamme! — sanoi Skrzetuski.
Vähän aikaa vaiti oltuaan Kmicic kertoi Sapiehan ja Boguslawin kesken käydystä sodasta, Boguslawin tappiosta Janowon luona ja miten Boguslaw löi hänet satulasta ja pääsi hengissä pakenemaan.
— Tehän sanoitte, — keskeytti Wolodyjowski, — että ajatte tataarilaisinenne häntä takaa vaikkapa Itämerelle asti!
Kmicic vastasi:
— Mutta te kerroitte myös aikanaan minulle, että kun herra Skrzetuskilta, joka on täällä läsnä, Bohun ryösti hänen lemmittynsä, niin hän ei lähtenyt, etsimään tyttöään eikä kostamaan, koska isänmaa tarvitsi häntä. Minä tahdon seurata sitä esimerkkiä!
— Palkitkoon Jumalan äiti teitä niinkuin hän palkitsi Skrzetuskia! — huudahti Zagloba. — Kuitenkin toivoisin, että tyttönne mieluummin olisi erämaassa kuin Boguslawin käsissä.
— Ei tee mitään! — huudahti Wolodyjowski.
— Kyllä te vielä tyttönne saatte!