— Minun ei ole saatava vain hänen persoonansa takaisin, vaan myös hänen kunnioituksensa ja rakkautensa.
— Toinen tulee toisen mukana, — vastasi herra Michal, — vaikkapa te anastaisitte henkilön väkisinkin, kuten silloin… muistatteko?
— Sitä en enää tee!
Andrzej huokasi raskaasti, mutta sanoi vähän ajan kuluttua:
— Ei siinä kyllin, että en ole häntä saanut takaisin, vaan Boguslaw ryösti minulta vielä toisenkin.
— Siinäpä todellinen turkkilainen, jumaliste! — huudahti Zagloba.
— Minkä toisen?
— Ah, se on pitkä juttu! — vastasi Kmicic.
— Oli ihmeen kaunis tyttö Zamośćiessa, ja häneen mielistyi ja tunsi häpeällistä himoa linnan päällikkö Zamoyski. Koska tämä pelkäsi sisartaan, ruhtinatar Wisniowieckia, niin hän ei uskaltanut toimia julkisesti, vaan keksi lähettää tytön minun mukanani muka herra Sapiehan luo Liettuaan, mutta tarkoituksena oli ottaa minulta tyttö pois puolen penikulman päässä Zamośćiesta ja viedä johonkin syrjäiseen paikkaan, jossa staarosta olisi saanut vapaasti tyydyttää halujaan. Mutta minä vainusin hänen aikeensa. Aiotko tehdä, ajattelin, minusta parittajan? Maltahan! Pieksin pahanpäiväisiksi hänen miehensä ja vein neidin kaikessa neitseellisessä hyveellisyydessään herra Sapiehalle. Tyttö oli sievä kuin pulmunen, ja kunnon ihminen… Minäkään en enää ole sama mies kuin ennen, ja huimapäät toverini ovat jo kauan sitten maatuneet mullassa.
— Mikä tyttö se oli? — kysyi Zagloba.