Herra Michal alkoi niin tuimasti kiertää pieniä viiksiään ja kalisuttaa sapeliaan, että Zagloba pelästyi, sillä hän tiesi, että Wolodyjowskin kanssa ei käynyt leikkiminen.
— En haluaisi olla ruhtinas Boguslawin housuissa, — sanoi hän vähän ajan kuluttua, — vaikka saisin siitä koko Liivinmaan. Riittää jo sekin, kun saa sellaisen villikissan niskaansa kuin herra Kmicic, mutta nyt tuli vielä lisäksi herra Michal! Mutta ei siinäkään vielä kyllin! Minulla on vakava aikomus tehdä foedus kanssanne. Minun järkeni, teidän sapelinne! Enpä luule koko kristikunnassa olevan hallitsijaa, joka ei vapisisi tämmöisen mahdin edessä! Sitäpaitsi Herra Jumala ennemmin tahi myöhemmin tekee lopun hänen onnestaan, sillä mahdotonta on, että petturi ja kerettiläinen pääsisi rangaistuksetta…
— Se vain on paha, — sanoi Wolodyjowski, — että emme aina voi kulkea yhdessä, sillä virka ennen kaikkea. Meidät voidaan lähettää aivan eri puolille valtakuntaa. En tiedä, kumpi hänet ensin kohtaa.
Kmicic oli hetkisen vaiti.
— Oikeudenmukaisuus vaatii, että minä ensimmäisenä kohtaan hänet… Kunhan se vain ei taaskin päättyisi nolosti, sillä häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että en pysty pitämään tuota paholaista käsissäni…
— Minä opetan teille kaikki temppuni! — huudahti Wolodyjowski.
— Taikka minä! — sanoi Zagloba.
— Ei, suokaa anteeksi! — vastasi Kmicic. – Tahdon oppia herra
Michalilta.
— Vaikka hän on semmoinen urho, niin minä rouva Kowalskin kanssa en pelästy häntä! — pisti Roch joukkoon.
— Vaiti, Roch! — sanoi Zagloba. — Jumala saattaa rangaista sinua kerskumisesta.