— Witowski, käskekää soittamaan lähtömerkki!
Puoli tuntia myöhemmin sotajoukko lähti liikkeelle ja kulki raikkaassa kevätaamun ilmassa läpi kasteisten metsien ja kenttien. Lopulta alkoi näkyä Warka, eli oikeastaan sen rauniot, sillä kaupunki oli kuusi vuotta sitten palanut perustuksiaan myöten.
Czarnieckin sotajoukko kulki nyt avoimella paikalla eikä voinut pysyä näkymättömänä. Ruotsalaiset huomasivatkin sen, mutta maakreivi arveli, että jotkut partiojoukot olivat yhtyneet peloittaakseen heitä.
Vasta kun yhä uusia lippuja ilmestyi näkyviin metsän sisältä, alkoi kuumeinen liike ruotsalaisten leirissä. Nähtiin pienten ratsuväkiosastojen ja upseerien liikkuvan kiireesti rykmenttien välillä. Kirjava ruotsalainen jalkaväki alkoi keräytyä keskelle tasankoa, rykmentit asettuivat järjestykseen puolalaisten sotamiesten nähden, ja pian välkkyivät auringon paisteessa pitkät keihäät, joilla jalkamiehet tavallisesti torjuivat ratsuväen hyökkäyksiä. Viimein saapuivat rautapukuiset ruotsalaiset ratsumiehet ja asettuivat paikoilleen siipien päihin. Tykkejä vedettiin myös kentälle. Kaikki nämä valmistelut ja liikkeet näkyivät aivan selvästi, sillä aurinko valaisi kirkkaasti koko seudun.
Pilica erotti toisistaan kaksi sotajoukkoa.
Ruotsalaisten puoleisella rannalla soivat torvet, pärisivät rummut ja kajahtelivat huudot joukkojen asettuessa kiireesti järjestykseen. Czarniecki jatkoi samaan aikaan marssiaan jokea kohti.
Äkkiä hän nelisti eversti Wasowiczin luo, jonka rykmentti oli lähinnä jokea.
— Vanha soturi! — huudahti hän. — Kiiruhtakaa sillan luo, siellä alas hevosten selästä ja musketit käsiin! Te saatte koko vihollisen voiman vastaanne! Johtakaa!
Wasowicz punastui innostuksesta ja kohotti komentosauvansa. Huutaen lähtivät hänen miehensä kiitämään ja seurasivat häntä tomupilvessä.
Kolmensadan askelen päässä sillasta he hiljensivät vauhtia. Kaksi kolmasosaa joukosta hyppäsi satulasta ja juoksi siltaa kohti.