He istuivat jälleen ja katselivat virran vettä.
Ignáz ja Dmeter kulkivat ohi, palattuaan viinitarhasta, ja nostivat isoja hattujaan tervehdykseksi.
»Nyt menemme sisään», sanoi äiti.
Hän nojautui kevyesti Aneen, taluttaen sormuksista raskaalla kädellään
Joánia.
»Mutta Ane», sanoi hän, ja äkillinen valonhäivähdys valaisi hänen kasvojaan, »tänä iltana me lämmitämme — omaa uuniamme».
Vanha Ignáz ja Dmeter painoivat nojatuolin kokoon rouvan lähdettyä.
»Kuinkahan hänen laitansa oikein lienee?» sanoi Ignáz ja loi katseen menevien jälkeen.
»Niin», sanoi Dmeter.
»Hän istuu niin hiljaa», sanoi Ignáz.
»Niin», sanoi Dmeter.