Sitten hän sanoi, aivan kuin ei olisi kuullut, mistä viimeiseksi oli puhuttu:
»Mutta miksi he eivät asu isänmaassaan?»
»Kutka?» sanoi Harald.
»Runoilijat.»
Harald huipensi huuliaan kuten aina, puhuessaan isästään, suuresta maalarista:
»Isä sanoo, että paras taide syntyy silloin, kun ihminen kaipaa.
Senvuoksi kaikki me, jotka jotakin merkitsemme, asumme ulkomailla.»
Joán painoi ristiin liitetyt kätensä polviaan vastaan, ja Holstein, joka äkkiä käänsi päätään (kun hän oli valveilla, käänteli hän lakkaamatta päätään, väliin oikealle ja väliin vasemmalle, aivan kuin hänen olisi pitänyt nähdä sata ja kaksikymmentä seikkaa minuutissa) sanoi:
»Kuinka Joánin kädet ovat kauniit!»
Harald hymähti pilkallisesti:
»Piru tietäköön, mikä ei sinusta olisi kaunista Joánissa?»