»Höpsit», sanoi Holstein.
Mutta Harald sanoi hitaammin:
»Sitäpaitsi sanoo isäkin, että Joánilla on ihmeelliset kädet. Hän painaa ne yhteen, sanoo isä, yhtäkkiä, aivan kuin häneen koskisi.»
Holstein käänsi nopeaan kasvonsa.
»Se on jumaliste totta», ja jälleen kääntäen kasvonsa ja ojentaen ilmaan omat käpälänsä, jotka olivat valkeat, mutta liian kömpelöt, sanoi hän:
»Meillä kaikilla, jotka olemme kotoisin maataloista, on talonpoikaiskädet.»
Hän makasi tuokion, ja äkkiä palaten runoilijoihin — ajatukset lensivät aina hänen aivoissaan edestakaisin, aivan kuin heinäsirkat — hän sanoi:
»No niin, he eivät asu Kristianiassa, sillä se on mahdoton pesä.»
»Lorua, ethän ole koskaan ollut siellä…»
»En, Jumalan kiitos.»