Joán sanoi ja tuijotti eteensä:
»Talvisinhan koko maa on valkea.»
Holstein makasi tuokion ja keinutteli suoria sääriään, joiden housut sopivat kuin valetut. Sitten hän sanoi:
»No niin, jokainen pitää kai enimmän omasta maastaan.»
»Niin tietysti», sanoi Harald sellaisella äänellä, kuin olisi tehnyt rauhan.
Kaikki olivat vaiti. Harald ja Erik makasivat ja tuijottivat kattoon. Korkeitten katupuitten kajo täytti huoneen vihertävällä hämärällä, jossa vain lipun värit loistivat, ja kasvot näkyivät aivan valkeina.
Harald sanoi hiljaa:
»Mutta missään ei ole niin paljon lippuja kuin Bergenissä toukokuun seitsemäntenätoista päivänä.»
Erikin silmät näyttivät suuremmilta ja vuokonsinisiltä valkeissa kasvoissa, jotka olivat kohotetut ylöspäin, kun hän sanoi:
»Mutta kaunista on myös suvisin kotona, kun olemme purjehtimassa ja laivapoika ottaa alas lipun kohta kun aurinko on laskenut, ja me paljastamme päämme, sillä 'kreivi' tahtoo niin… Taasinge on suoraan edessä, ja on aivan hiljaista, kun lippu laskeutuu… Se on ihastuttavaa…»