Erik vaikeni, ja huoneessa oli jälleen hiljaista. Joán oli painanut päänsä.
Äkkiä kaikui kimeä kellonsoitto rakennuksen halki, ja huudahtaen: »Kas niin!» ponnahti Harald vuoteesta.
»Nyt meillä on laiskanläksy saksankielessä», sanoi hän.
»Milloin?» kysyi Holstein, joka vielä makasi vuoteella.
»Neljännestä vaille yhdeksän — ja myös kirjoitusta», sanoi Harald, joka oli ovessa. Mutta siinä hän kääntyi:
»Se on hyvällä paikalla», sanoi hän ja huiskutti kättään lipulle, ennenkuin juoksi tiehensä.
»Menetkö soittamaan?» kysyi Holstein, joka seisoi ja oikoi sääriään.
»Vasta huomenna», sanoi Joán.
Holstein seisoi molemmat kädet taskuissa.
»Niin, jos me jokainen liputtaisimme vuoteemme päällystän, kukin rievullamme, syntyisi siitä aika kirjava teltta.»