»Revoir», sanoi hän.
Ja meni.
Joán seisoi keskellä tyhjää huonetta. Ja yht'äkkiä hän kohotti molemmat käsivartensa hiljaisessa huoneessa, ja ne valahtivat jälleen alas.
Hän astui ulos käytävään. Prinssi Chiran huoneen ovi oli avoin. Nojaten päätään seinään istui nuori intialainen ja tuijotti liikkumattomin silmin vihreihin puihin.
»Chira», sanoi Joán, »nyt on jo soitettu».
Intialainen kohotti kasvonsa, joissa ainoakaan piirre ei muuttunut.
»On soitettu, Chira», sanoi Joán jälleen ja tarttui prinssin käsiin, jotka aina olivat kylmät.
Ja aivan kuin hänen surumielisyytensä äkkiä olisi tahtonut tulvata yli reunojensa tämän toisen viluisen käden kosketuksesta, Joán painui silmänräpäyksen ajaksi aasialaisen olkaa vastaan.
»Kiitän sinua», sanoi Chira ja kiinnitti tummat silmänsä häneen.
Joán kulki portaita alas luokkahuoneeseen. Eteisessä seisoi nuori nainen. Hän oli sama, joka oli käynyt tervehtimässä Josef Aponyita. Hän kääntyi Joánin puoleen ja sanoi ranskaksi: