Holstein oli jälleen vaiti, kunnes hän äkkiä löi väkevillä käsillään koskettimiin.
»No niin, ihmiset puhuvat isänmaasta. Mutta jumaliste, eihän kenkä siitä purista.»
»Minne menet?» sanoi hän, mutta oli melkein pysähdyttää sanansa, kun näki Joánin kasvot.
»Sisään», sanoi Joán ja meni.
Harald juoksi hänen ohitseen käytävässä.
»Missä pirussa se Aponyi on?» huusi hän ja juoksi edelleen.
Joán kulki eteisen kautta ja kadun poikki Luxembourgin puistoon. Sen käytävät olivat autiot ja Ranskan kivikuningattaret yksinään. Joán kulki kastanjain alitse Maria Medicin suihkukaivolle.
Kohottaessaan silmänsä hän näki Chiran istumassa kivireunamalla. Hattu oli hänen edessään maassa.
Intialainen taivutti nuoren päänsä tavanmukaiseen hitaaseen tervehdykseensä, hitaasti kuin olisi tervehtinyt alamaistaan. Ja vihreässä hämärässä, joka ympäröi suihkukaivojen vettä, istuivat molemmat vaiti.
»Miksi sinä aina istut täällä, Chira?» kysyi Joán ja puhui hiljaa.