Intialainen ei vastannut, katseli vain vaahtoisaa vettä.
»Minulle voisit kyllä puhua», kuiskasi Joán, »minä olen vielä vieraampi kuin sinä».
Intialaisen silmät kääntyivät häneen, nopeammin.
»Niin», sanoi hän, »kuinka sinä keltainen olet valkoihoisten parissa?»
Joán oli pingoittanut silmänsä seposelälleen ja äkkiä painanut ne jälleen puolittain kiinni.
»Niin», sanoi hän, »se minä olen. Keltainen valkoihoisten parissa.»
Nuori ruhtinas tarkasteli Joánia ja sanoi:
»Miksikä minun täytyy?… Me emme lähde. Veljeskunta lähettää meidät. Aasian maassa ei ole ainoatakaan paikkaa eikä ainoatakaan soppea, josta meitä ei tule. Veljeskunta lähettää meidät, ja me tottelemme.»
Joán pudisti päätään ja sanoi:
»En ymmärrä sinua.»