»Niin», vastasi isä ja käänsi kasvonsa tulen kajosta, niin että ne peittyivät pimeään.
He istuivat kauan, lähekkäin. Joán oli siirtynyt isän syliin ja nukkui, kasvot takin rintapielen peitossa.
»Joán, Joán», sanoi äiti ja kohotti kädellä hänen niskaansa. »Nyt sinun on mentävä maata.»
Joán oli yht'äkkiä havahtunut ja nähnyt hänen kasvonsa.
»Äidin on kylmä», sanoi hän.
»Onko sinun?» kysyi isä, yhtä äkkiä.
»On, äidin on kylmä», sanoi Joán, joka oli ottanut tämän käden omaansa.
»Ei, ei», sanoi äiti irroittaen kätensä. »Nyt Joánin pitää mennä maata.»
»Hyvää yötä. Hyvää yötä.»
Mutta huuletkin olivat kylmät, kun hän suuteli Joánia, ja Joán katsoi katsomistaan hänen kasvojaan.