»Hana.»
»Mitä nyt?»
»Hana, minkä tähden ne kietovat äidin saaleihin?»
Hana silmäsi häntä eikä ymmärtänyt.
»Niin, täällä on Raabelin torni», sanoi hän ja jatkoi laulamistaan.
Molemmat romaanialaiset kokit juoksivat edestakaisin. Heidän suunsa eivät koskaan olleet kiinni, ja he söivät aina tomaatteja, jotka olivat yhtä punaisia kuin heidän huulensa. Miss Teker haki koko talon läpikotaisin eikä löytänyt Joánia. Vihdoin hän löysi pojan Hanan luota. Siellä oleiluun hän ei ollut saanut lupaa, ja Miss Teker sanoi peljättääkseen häntä, että Hanan luona oli rottia. Rotat olivat pahinta mitä Joán tiesi. Virran rannalla oli niitä niin paljon, isoja, joilla oli paksut ja pitkät hännät.
Joán oppi tavaamaan Miss Tekerin johdolla. Mutta Ane tuli usein hakemaan häntä — rouvan luo.
Äiti ei enää käynyt ulkona. Sillä nyt oli talvi, ja virrassa kävi suuret laineet, kun Joán katseli ikkunasta.
Äiti istui aina uunin edessä, eikä Ane saanut koskaan mennä pois hänen luotaan.
»Sinun täytyy istua hiljaa», sanoi Ane Joánille.