»Ja kenet tahdotte voittaa?»
»Ehkäpä teidät», sanoi Joán, joka jälleen tuijotti eteensä.
»Onneksi olkoon», sanoi pianisti ja siirteli kultakynäänsä pöydällä.
Mutta Henry Collyett sanoi äkkiä — ja näkyi, että hänen pyöreät silmänsä saattoivat muuttua metallinkarvaisiksi:
»Ne, jotka ovat voittaneet, eivät koskaan ymmärrä, että muut tahtovat voittaa.»
Joán sanoi, ja hänen äänensä soi hiljaisena:
»Voitetutkaan eivät ymmärrä, Henry, että itse ovat tahtoneet, tai että toiset tahtovat.»
Sellisti käänsi äkkiä nuoret kasvonsa Joániin:
»Voitto on sentään voitto», sanoi hän, ja pelästyen omaa äänensävyhän hän karahti punaiseksi kaulaa myöten.
»Ja rahoja», huudahti Henry, joka pudisti hiuksiaan.