»Rakas ystävä», sanoi hän, »Amerikka on tulevaisuuden maa. Vielä me näemme sen päivän, jolloin New York on Lontoota suurempi.»
Ja hän puhui kaduista ja ajoteistä ja tonteista ja pilvenpiirtäjistä, aivan kuin hänellä olisi ollut New Yorkin kartta edessään pöydällä.
Herra Haagemester teki selvää kursseista ja otti esiin kurssilistan, joka hänellä oli Hendschelinsä välissä, ja levitti sen lautaselleen. Madame de Stein ei uskonut häntä ja nousi tuolillaan tullakseen vakuutetuksi. Liikkuessaan hän levitti kirpeätä Blossom-tuoksua kautta koko vaunun, ja hän tutki listaa hollantilaisen vieressä, joka tarkasteli hänen hiukan kuihtunutta poveaan, mikäli sitä kuulsi esiin hänen ruusunpunaisen puseronsa pitsikoristeen läpi.
Jean Roy jatkoi puhettaan Amerikasta. Jotkut toiset taas luottivat New Orleansiin. Mutta koskaan ei pitäisi kiinnittää rahaansa maa-alueeseen, jota ei tuntenut.
Herra Haagemester teki yhä selvää kursseista, samalla kuin madame de
Stein otti toimessaan esiin oman kultakantisen taskukirjansa.
»Rakas ystävä», sanoi hän hollantilaiselle, »te olette järkevä mies».
Ja hän alkoi merkitä muistiin osakkeita, herra Haagemesterin sanelun mukaan.
Koko vaunu oli täynnä numeroita, jotka surisivat pöytien päällitse kuin hyttysparvet, samalla kuin herra Bizot, pää tutisten, lakkaamatta kuljetti sinertävänkylmien käsiensä harrittelevia sormia edestakaisin pöytälevyllä, aivan kuin olisi siirrellyt näkymättömiä rahaläjiä — ehkäpä niitten ilotalojen kuukausivuokria, joita tämä Cecilialegendan säveltäjä ansaitsi Etelä-Ranskan pikkukaupungeissa.
Herra Haagemester käänsi kokoon kurssilistan ja sanoi:
»Keinottelun koko taito on siinä, rouva, että asianomaisella on todellisia poliittisia suhteita.»