»Madame», sanoi Jean Roy ja nosti sen ministerin pöydälle.
»Kaunis ystävätär», sanoi hän madame de Steinille. »Te kuolette kahdeksankymmentä vuotiaana — viidenkymmenenviiden vuoden kuluttua».
Madame de Stein kääntyi jälleen Joánia päin ja sanoi:
»Kreivi Ujházy, milloin tahtoisitte kernaimmin kuolla?»
Joán saattoi nähdä, ohi kaikkien muiden, Jens Lundin, joka istui ja söi noiden kahden romaanialaisen pöydässä. Herra Lund söi kuin henkilö, joka kaikella muotoa koettaa syödä sievästi, mutta unohtaa sen toisinaan.
»Minäkö?» sanoi hän. »Silloin, kun minulla on vielä järkeni tallella.»
Madame de Stein teki saman äkillisen liikkeen harteillaan kuin äskenkin:
»Kreivi Ujházy… en tiedä… te puhutte aivan kuin kummitus jossakin komediassa.»
Herra Haagemester oli äkkiä hieraissut oikealla kädellään otsaansa, kolmeen kertaan. Ja Jean Roy katseli Joánia aivan suoraan kasvoihin.
»Tiedättekö», sanoi hän, ja hänen silmiinsä tuli tuskan ilme, jonka hän siinä samassa jälleen karkoitti, »olin silloin läsnä siinä Lontoon teatterissa, jossa Mr. Thomson yht'äkkiä tuli hulluksi. Hän näytteli, näytteli sangen järkevästi, ja äkkiä keskellä kohtausta… keskellä repliikkiä hän nousi tuoliltaan ja meni kulissien taa — ja oli hullu.»