»Mutta serkkuni, kreivitär Greffulhe, on kertonut minulle omista piirustuksistanne, herra Roy.»
»No niin», sanoi Jean, »tuhrinhan minäkin paperia».
Rouva Bizot, joka aina vain istui hymyillen, kääntyneenä prinsessaan päin, jonka nimen hän tunsi, sanoi — ja sanat tulivat hiukan kömpelösti niinkuin sen, jonka mielipidettä kukaan ei ole kysynyt:
»Herra Royn albumit ovat kuuluisia kautta Parisin.»
Madame de Stein sanoi:
»Herra Roylla on ne matka-arkussaan.»
»Te saatte kernaasti katsella niitä», sanoi herra Roy ilman enempiä muodollisuuksia ja poistui hakeakseen albuminsa, samalla kuin herra Haagemester sanoi Joánille:
»Niin, kyllähän laulajilta jää aikaa paljoon muuhun… kun he vain itse sen huomaavat.» Ja rouva Bizot, jonka kasvoilla oli yhä sama hiukan hämmentynyt hymy, alkoi kertoa ruhtinatar Stourdzalle, että hänen miehensä, herra Adolphe Bizot — ja hän teki kädellään liikkeen, aivan kuin olisi tahtonut esitellä miehensä — että tämä par'aikaa kirjoitti muistelmiaan.
»Mutta asia on niin», sanoi rouva Bizot, »ettemme saa olla rauhassa. Mutta sitähän olen yhä ja aina sanonut, ettei olisi pitänyt antautua orkesterinjohtajaksi…»
Prinsessa, joka ei oikein tietänyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa, vastasi: