Ja hän ja rouva Benckendorf saivat yht'äkkiä aivan samanlaisen ilmeen kasvoihinsa.
Luonnoskirjat levisivät kaikille pöydille, ja kaikki nauroivat eri kansakuntien naurettavuuksia.
»Kas vain, kas vain», huusi Collyett ja löi nauraen urheilijasääriinsä, »tuosta kuvasta olen kuullut puhuttavan… Katsokaapas, kreivi Ujházy, katsokaapas.»
Kuva esitti Mr. Schurmannin karusellia; herra Schurmann itse oli janitshaari, ja herra Strakosch puhalsi torvea, samalla kuin englantilaiset ja yankeet ja espanjalaiset ja saksalaiset hyökkäsivät karuselliin. Taimpana tuli pari hollantilaista.
»Katsokaas rumpua», huusi Collyett, »katsokaas, rumpu on tanskalainen».
Rumpua pärrytti pieni miespahainen, hiukset otsalla ja hikihelmiä nenän alla. Hän rummutti omilla ohuilla ja hiukan vinoilla säärillään. Rumpuun oli kirjoitettu: tanskalainen sanomalehdistö.
Kaikki nauroivat, jokainen selaillen omaa kirjaansa. Vahtimestarit, jotka tarjoilivat parsaa, jäivät seisomaan ja kurkistelivat kuvia naisten ja herrojen olkapäitten välitse.
»Tuohan on synti ja häpeä», sanoi madame de Stein. »Tanska on ihastuttava. Se on toki maa, jossa sanomalehdet osaavat antaa arvoa taiteelle.»
Jean Roy nauroi:
»Uskallanpa sanoa», virkkoi hän, »että Tanska on ainoa maa, jossa madame de Steiniin on suhtauduttu vakavasti».