Impresaario juoksi heidän ohitseen, seitsemäntoista sähkösanomaa kädessään: »Vanha herra», sanoi hän herra Bizot’lle, »tuolla on pari henkilöä, jotka etsivät teitä»; ja hän juoksi edelleen, pudottaen reklaameja ja sanomalehtiä täyteensullotuista taskuistaan niinkuin papanoiva lammas.
»Takki kiinni!» huusi hän Jean Roylle, samalla kuin herra Bizot jäi paikoilleen, käsi puristettuna villaliinan ympäri, sotaisena ja hampaattomana, muistuttaen jotakuta vahakuvanäyttelyn kääpiöeverstiä.
»Adolphe, Adolphe», huudahti rouva Bizot miltei laulaen; hän oli tuntenut nuo 'pari henkilöä', joiden läheisyydessä herra Haagemester, punoksilla koristetussa metsästysturkissaan, vaihtoi tervehdyksiä erään vastaantulleen lähetystövirkamiehen kanssa, joka sanoi:
»Niin, hänen kuninkaallinen korkeutensa kirjoitti kohta arkkiherttuatar
Valérielle…»
Impresaario juoksi takaisin kädet tyhjinä, ja pahimmassa tungoksessa, jossa surupukuinen perhe — seitsemän suruharsoista — ympäröi vaaleaveristä miehenpuolta, joka hukkui tuliaissuudelmiin aivan kuin myllyn viemänä, huomasi hän kynsiensä olevan puhdistamisen tarpeessa ja alkoi raaputtaa niitä kääntöveitsellä. Sittenhän riensi jälleen eteenpäin, nyökäytellen päätään, tuntien jokaisen, huutaen, aivan kuin olisi ollut asemapäällikkö, joka jakeli ohjeita yhteentörmäyksen sattuessa, samalla kuin molemmat romaanialaiset, mistään huolimatta, käsikoukkua keinuskelivat, ilman päällystakkia, amerikkalaisilla matka-arkuillaan, ja madame de Stein, päätyneenä Jean Royn käsipuoleen, tuuditteli naisellisia sulojaan kuin jokin rappeutumiskauden Venus-kuva.
»Eihän toki, hyvät herrat, eihän herra Bizot ole väsynyt. Saapuessaan Wieniin ei ihminen voi olla muuta kuin onnellinen», lauloi rouva Bizot ja nuori baijerilainen lähetystövirkamies kuului sanovan:
»Mikään ei ole niin mieluista kuin voida tehdä ystävilleen jokin palvelus. Arkkiherttuatar Valérie ottaa teidät kohta vastaan.»
Joán ei ollut puhunut eikä liikahtanut. Nojaten päätään vaunun ovenpieleen hän seisoi liikahtamatta, tuijottaen asemasillalle.
Ja äkkiä hän kuuli jälleen impresaarion äänen, joka kaikui yli kaikkien muiden:
»Hyvät herrat, minulla on kunnia, matkustan Budapestiin, herra Jean Roy. Mutta ainahan sitä pitää olla toimessa. Hyvät herrat, kaikki riippuu siitä, että osaa käyttää hyväkseen tulevaisuutta. Olen saanut hänet pyydyksiin! junassa, hyvät herrat, junassa. Uuden ilmiön, herra, sanon ilmiön, sillä taiteilijoita on yllinkyllin… voitaisiin pian ruokkia sikoja monellakin herrasta käyvällä, joka muka tahtoo esiintyä. Mutta herra Jens Lund, hyvät herrat, tahdotteko nähdä hänet? Kun olen jättänyt herra Royn, uhraan itseni kolmeksi vuodeksi herra Lundille. Mutta, hyvät herrat, hän on kallis, hän on sangen kallis. Elämme aikaa, jossa nerot ovat muuttuneet liikemiehiksi. He kahlaavat, hyvät herrat, aina kaulaansa myöten pörssilistoissa…»