Ja kun tervehdykset oli suoritettu, kuljettiin jälleen eteenpäin eikä kukaan puhunut nytkään mitään. Mutta palvelija, joka tuli takimmaisena eikä koskaan ollut millänsäkään, kuului viheltelevän.
Mutta äkkiä sanoi neiti, aivan kuin vahingossa tai niinkuin hän olisi salaa tahtonut nykäistä jotakuta:
»Mutta kaikkein pahin on matkustajakoti.»
Tanakka isä käänsi aivan vähän päätään Joániin päin ja sanoi:
»Senvuoksi olemmekin laittaneet kuntoon pari huonetta meillä… jos niinkuin te ja herra Haacke tahtoisitte…»
Mutta Joán lausui ja hänen sanansa tulivat miltei liian äkkiä:
»Paljon kiitoksia. Mutta minun täytyy aina levätä ennenkuin soitan.»
»Sehän on selvää se», sanoi isä aivan samalla äänellä kuin ennen.
»Tahdoin vain ilmoittaa.»
He tulivat kadulle, joka oli pitkä ja kurainen.
»Niin, kivitys puuttuu», sanoi herra Johansen, joka oli katsellut
Joánin wieniläisjalkineita.