»Jensen, vie herrat seurusteluhuoneistoon.»
Edeskäypä, joka kaiken aikaa aivan kuin nytkäytteli lanteitaan, sanoi:
»Niin, ehkä herrat tahtovat käydä tänne», ja hän kulki edellä, käytävää pitkin, joka vei kolmeen huoneeseen. Niiden työntöovet olivat leveät ja valkeiksi lakatut ja ne olivat halkeilleet kaikista liitoksistaan.
»Niin, jos herrat voivat tässä odottaa», sanoi edeskäypä ja sysäsi esiin pari tuolia, jotka olivat valkeiksi lakatut ja vinoon halkeilleet kuten ovetkin.
»Te kai pidätte huolen matka-arkuista», sanoi Joán berliniläiselle, joka lähti edeskäyvän mukana.
Kun nuo kaksi tulivat käytävään, sanoi edeskäypä ja keikautti päätään, katsoen toista ylhäältä alas:
»Mistäs te olette, jos niinkuin uskaltaa kysyä?»
»Olen berliniläinen.»
»Vai niin, niistähän saa usein kuulla», sanoi herra Jensen ja alkoi aiheettomasti nauraa.
Palvelijatar tuli heitä vastaan, pinkka kosteita lakanoita käsivarrellaan. Hän oli avokaulainen ja hänellä oli koralleja. Otsakiharansa hän oli ehtinyt kähertää, mutta pään takaosa oli kokolailla epäjärjestyksessä.