»Niin», sanoi Joán, joka oli saanut kyntensä valmiiksi.
»Ja olihan sitä alkujaan muutakin mielessä», sanoi herra Jensen.
»Laulanhan minä tenoria ja olin aikonut teatteriin.»
»Teatteriin aikovat monet tässä maassa», sanoi Joán.
Herra Jensen hymyili.
»Niin», sanoi hän, »ja maa on pieni, niin että kaikki eivät voi päästä esiin. Mutta eihän sitä luonnolleen mahda, ja kansa on valistunutta.»
Joán seisoi ja katsoi ikkunasta. Puhelinpylväät seisoivat rivissä pitkin pitkää katua.
»Mutta mehän luulimme, että herrat olisivat jääneet Johansenille», sanoi herra Jensen jonkinlaiseksi päätökseksi. »Herra Johansenin talo on hieno… mutta herra Johansen onkin niin sanoakseni jonkinlainen puheenjohtaja täällä.»
»Mutta kai herra menee sinne vieraisille», jatkoi herra Jensen, joka vihdoinkin suvaitsi siirtää tiukkoihin housuihin kätketyt säärensä oveen päin.
Joán kääntyi. Öljykamiina kärysi niin että koko huone oli katkua täynnä.
»Menen», sanoi hän koneellisesti. »Tahdotteko käskeä palvelijani tänne.»