Herra Jensen meni.
Joán pani pitkäkseen sohvalle. Erikoispiirustusten mukainen sohva ei oikein soveltunut makaamiseen. Ja öljykamiina kärysi yhä. Mutta hän ei uskaltanut sitä sammuttaa, sillä sitten tulisi kai niin kylmä, että hänen sormensa kohmettuisivat.
Joán makasi ja tuijotti eteensä huoneeseen. Oviruutu oli haljennut ja paikattu paperilla, jossa oli sana »Folketidende». Tässä talossa korjattiin kaikki puutteet sanomalehtipaperilla.
Kun berliniläinen tuli sisään, ponnahti Joán sohvalta, niin että hänen sheviottitakkinsa jäi kiinni erääseen taiteellisesti taottuun nastaan, jommoisilla päällinen oli kiinnitetty.
»Ei», sanoi hän, »kyllä täällä tulee liian kylmä. Menkää sinne Johansenille ja sanokaa, että pyytäisin saada olla tunnin verran siellä. Missä Haacke on?»
»Herra Haacke on pannut maata.»
»Vai niin.»
Berliniläinen seisoi tuokion.
»Tässä talossa se on ainoa mahdollisuus», sanoi hän. »Ihmissuvun täytyy pyristellä täällä lakanain välissä, voidakseen säilyttää ruumiinlämpönsä. — No niin, menen siis», lopetti hän.
Kun Joán vähän ajan kuluttua astui ulos hotellinportista, ajoivat eräät umpivaunut ohitse. Etupenkillä istui nuori tanakka mies. Joán kääntyi katsomaan herran kasvoja, jotka hänestä näyttivät tutuilta.