Joán päästi hyvin äkkiä lehden käsistään ja sanoi:
»Olen istunut ja katsonut valokuvianne, neiti.»
Neiti levitti pienen teeliinan pöytäliinalle.
Hänen hiuksensa olivat palmikoidut ympäri pään, ja niihin oli pistetty hopeaneula.
»Se ei ole voinut teitä huvittaa», sanoi hän, »ne ovat vain sukulaisiani».
»Päinvastoin. Tuolla vanhalla (Joán etsi tuokion verran sanaa ja sanoi sitten:) rouvalla on niin ihanat kasvot.»
Neiti katsahti äkkiä ylös:
»Niinkö teidän mielestänne?»
»Mutta seinäkuva», sanoi Joán, joka otti valokuva-albumin, »ei ole yhtä hyvä…»
»Ei» — ja rauhallisin liikkein tyttö järjesteli yhä pöytää — »se onkin vain suurennus».