»Vejlessä», kertasi Joán.
Hänen äänensävynsä yllättämänä sanoi Gerda, nopeammin:
»Voi, eikö Vejlessä ole ihanaa? Minusta se on kaikkein ihanin paikka… siellä on niin sinistä ja viheriää.»
»En ole koskaan nähnyt sitä suviseen aikaan», sanoi Joán.
»Mutta teidän pitäisi nähdä… minä taas käyn niin usein Vejlessä.
Vejlen puissakin on niin kauan lehti — ja vesi rannassa on
niin päilyvää. Olemme siellä usein vesillä, käytyämme syömässä
Munkebjergissä.»
Joán sanoi:
»Äitini oli syntynyt Vejlessä.»
Tuokio kului.
»Vejlessäkö?» kysyi neiti ja puhui matalammalla äänellä.
»Niin, Vejlessä», kertasi Joán, ja hänen äänensä oli hyvin matala.