He kulkivat aseman ohi, ja Joán sanoi:
»Onkohan kaikki tavarani lähetetty hotelliin?» (Hän tiesi että niin oli laita.)
»Voimmehan kysyä», sanoi Gerda.
Joán meni eteiskäytävän kautta asemasillalle. Gerda-neiti seurasi.
Siellä ei ollut ketään, kaikki oli hiljaista. Sähkölangat ne vain
lauloivat heidän päittensä päällä. He seisoivat asemasillan reunalla.
Kiskojen teräs häipyi pimeään.
Gerda-neiti puhui matalalla äänellä:
»Käyn niin usein täälläpäin — yöllä.» (Hän koetti nauraa.)
»Yöllä?»
»Niin, kun pikajuna ajaa ohi… Minunhan ei pitäisi… Mutta kun joka tapauksessa istun valveilla. Ja se on niin kaunista — kaikki valaistut vaunut ja ihmiset, joita koskaan ei saa nähdä… Mutta te olette nähnyt satoja tuhansia ihmisiä.»
Ja kuin katkaistakseen puheensa hän osoitti yht'äkkiä kädellään pimeään:
»Tuolla on vuori.»