»Hän on ensiviulumme. Voi, hän soitti Mendelssohnia. Se oli ihaninta mitä olen kuullut.»
Joán näpäytti äkkiä sormiaan pimeässä.
»Oliko se niin ihanaa?» kysyi hän, ja Gerda ei huomannut, että hän hymyili.
He seisoivat jälleen vaiti. Sitten sanoi Gerda-neiti yht'äkkiä:
»Mitä Josse on?»
Joán vastasi ja oli kääntänyt kasvonsa:
»Se oli lapsuudenaikainen nimeni. Anehan on ollut meillä kaiken aikaa.»
»Niin», sanoi Gerda-neiti.
Hiljaisilta pelloilta ei kuulunut ainoatakaan ääntä. Niiden takaa loistivat pienten majojen valot. Vaunut vyöryivät jossakin etäällä, ja ääni häipyi. Joán oli kääntynyt ja tuijotti puitten hiljaisia varjoja.
»Tämä on Tanskaa», sanoi hän.