Joán mittaili katseellaan porraskäytävää ja sanoi:
»Kuinka paljon vaivaa onkaan neiti Johansen nähnyt!»
»Niin on», sanoi herra Olesen ja pyyhki itseään jälleen. »Mutta niillä on kyllä varaa siihen.»
Yht'äkkiä hän sai jalat alleen ja syöksyi ikkunaan, huutaen särkyneen ruudun kautta Jensille, joka kantoi kolmea olutkoria:
»Ne on vietävä saliin», huusi hän. Herra Olesen oli Johansenin »varoista» tullut ajatelleeksi, että tässä saattoi olla ansiomahdollisuuksia, koska konsertissa oli väliaikoja.
Joán oli tullut huoneeseensa, jossa öljykamiina oli siirretty keskelle lattiaa ja kaksi isoa matka-arkkua oli avaamattomina seinävierellä.
Joánin kintereillä kulki herra Jensen. Kun hän tervehti, näytti melkein siltä, kuin hän olisi niiannut.
»Missä on palvelijani?»
»Herra palvelija on mennyt ulos.»
Joán näki arkkujen avaimet pöydällä ja sanoi: »Tahdotteko avata nuo arkut?»