Erikin otsaan oli ilmestynyt pari ryppyä, kuin varjoja.
»No niin, mitä siitä», sanoi hän äkkiä ja löi yhteen voimakkaat säärensä.
»Nyt meidän täytyy mennä», sanoi Joán ja heitti pois viulun.
»Täytyykö sinun mennä? Minne?»
»Alas saliin ja sitten Johansenille», sanoi Joán, joka puhui nopeaan ja pujotteli sormukset sormiinsa ja lukitsi viululaatikon ja oli jälleen Holsteinin luona — kaikki yhdessä tuokionsa.
»Silloin minä tulen mukaan», sanoi Holstein.
»Tokkopa?» sanoi Joán ja matki Erikiä. »Ravintoloitsijakin sanoo 'tokkopa', nauroi hän.
»Kaikki tanskalaiset sanovat ’tokkopa'», sanoi Erik, »mutta minä tulen sinun kanssasi Johansenille».
»Ole hyvä», sanoi Joán ja löi häntä niskaan, niin että Holstein joutui tervehtimään omaa itseään peilissä, jonka edessä he seisoivat.
He katsoivat lasiin, kumpikin, seisoessaan siinä vierekkäin.