»Hm», sanoi Holstein ja nauroi. »Sinusta on jumaliste tullut uusi ihminen.»
Joánia itseään ihmetytti, kuinka hienoilta ja nuorilta hänen kasvonsa näyttivät Erikin kasvojen rinnalla, joiden piirteet olivat käyneet raskaiksi.
»Tokkopa?» sanoi hän ja nauroi jälleen, iloisena.
»Ja minusta on tullut vanha patruuna», sanoi Erik.
He astuivat alas portaita, ja Erik sanoi, hiukan hitaasti:
»Mutta tämä on sentään ikävää, eikö totta, sillä meillä olisi niin paljon puhumista, sellaista, jota ei noin vain saa sanotuksi.»
»Niin», sanoi Joán, ja he kulkivat edemmä.
Mutta yht'äkkiä hän kääntyi:
»Mitä surua heillä oikeastaan on ollut?» kysyi hän.
»Kenellä?»