»Niin, tämä paikkakunta on vallan kauhea. Mutta missäpä ei olisi kauheata, kun ei saa olla Kööpenhaminassa? Mutta tätä rakasta paikkakuntaa ei kreivi onneksi joudu näkemään.»
»Minä olen jo ollut vuorella», sanoi Joán.
»Tosiaanko, onko herra kreivi», puuttui puheeseen pieni laiha naishenkilö, jolla oli kukkastupsu korvallisellaan ja jolle tohtori teki nopean kumarruksen.
»Saanko esitellä: Madame», sanoi hän Joánille.
»Vuori on tämän paikkakunnan paras sukkeluus», sanoi Madame, samalla kuin rouva Laarentzen tuntui imevän hiukan hölliä suupielihän ja neiti Gerda lähestyi.
»Iltaa, neiti», sanoi Joán jälleen, ja heidän kätensä yhtyivät tohtorin ohi.
»Meilläpä on kaunis näköala kutomostamme», sanoi rouva Laarentzen. »Voimme nähdä aina Riben kirkolle saakka. Me kutomolaiset panemme niin suuren arvon sille näköalalle.»
»Niin», sanoi tohtori ja nauroi. »Riben luona kuningas Valdemar vastaanotti kuningatar Dagmarin.»
Gerda-neiti sanoi, puhuen hitaammin kuin toiset:
»Riben tornista näkee niin kauas.»