»En, rouva», sanoi hän, »olen muuttanut koko ohjelman».
»Ettehän toki?» sanoi rouva. »Ja me musiikki-ihmiset, jotka niin olimme iloinneet Bachista.»
»Olen, olen muuttanut», nauroi Joán, samalla kuin sinipuseroinen nainen sanoi paksulle Larsenille:
»Minusta hän on suurenmoinen.»
»Isä, isä», kuului Gerda Johansenin ääni hälinän keskeltä. »Siellä ovat
Fiskedammenin Holckit. Mutta eiväthän he enää voi saada paikkaa.»
»Eivät, eivät he voi saada», huusi sinipuseroinen nainen.
»Eivät, eivät, nyt se on jo jumaliste liian myöhäistä», huusi Larsen.
Ja he nauroivat jälleen, mutta Joán sanoi äkkiä Gerda-neidille — aivan kuin naurun ja melun huumaamana:
»Voivat, voivat, neiti, antakaa minun tulla puhelimeen.»
»Mitä te aiotte?»